Some­rai­vo, viha­pu­he ja älä­mö­lö – miten nega­tii­vi­suus uhkaa kes­kus­te­lu­kult­tuu­riam­me?

Huo­no kes­kus­te­lu­kult­tuu­ri ja sen vai­ku­tuk­set puhu­tut­ta­vat ja huo­les­tut­ta­vat. Syi­tä ja rat­kai­su­ja ongel­mal­le etsi­tään mones­ta suun­nas­ta. Mut­ta oli­si­ko syy­tä aloit­taa oman some­käyt­täy­ty­mi­sen tar­kas­te­lus­ta?

Nykyi­sen kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin ongel­mat – nokit­te­lu, tahal­li­nen vää­ri­nym­mär­tä­mi­nen, jopa häi­rin­tä ja viha­pu­he – ovat tut­tu­ja kai­kil­le jul­kis­ta kes­kus­te­lua seu­raa­vil­le. Tut­tua lie­nee sekin, että kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin ongel­mat kär­jis­ty­vät ver­kos­sa ja sosi­aa­li­ses­sa medias­sa. Syy tähän löy­tyy kans­sa­käy­mi­sen muo­dos­ta; on hel­pom­pi käyt­täy­tyä huo­nos­ti mui­ta koh­taan, kun välis­sä on tar­peek­si pit­kä pät­kä valo­kui­tu­kaa­pe­lia ja mah­dol­li­ses­ti myös nimi­mer­kin tuo­ma ano­ny­mi­teet­ti. Huo­noa käy­tös­tä ruok­kii myös kes­kus­te­lua­lus­to­jen toi­min­ta­lo­giik­ka, joka pal­kit­see aggres­sii­vi­suu­den ja kärk­käy­den näky­vyy­del­lä. Rau­hal­li­sem­mat toi­saal­ta-toi­saal­ta-ulos­tu­lot jää­vät aut­ta­mat­to­mas­ti täl­lais­ten kom­ment­tien jal­koi­hin.

Mut­ta mitä sit­ten, jos ihmi­set käyt­täy­ty­vät huo­nos­ti sosi­aa­li­ses­sa medias­sa? Mitä väliä sil­lä on?

Kevyim­mil­lään sosi­aa­li­sen median huo­no kes­kus­te­lu­kult­tuu­ri tekee kes­kus­te­lun seu­raa­mi­ses­ta hen­gäs­tyt­tä­vän ras­kas­ta. Kun kes­kus­te­lu on lopu­ton­ta nal­jai­lua ja pii­kit­te­lyä, uupuu innok­kain­kin oman aikan­sa seu­raa­ja kes­ken suo­ri­tuk­sen.

Pahim­mil­laan seu­rauk­set ovat pal­jon vaka­vam­pia. Viha­pu­het­ta, masi­noi­tua häi­rin­tää ja val­heel­lis­ten tie­to­jen levit­tä­mis­tä. Ihmis­ten ja ihmis­ryh­mien sul­ke­mis­ta kes­kus­te­lun ulko­puo­lel­le. Häi­rin­nän ja asiat­to­man palaut­teen pel­ko voi myös teh­dä poliit­ti­ses­ta osal­lis­tu­mi­ses­ta jo aja­tuk­se­na mah­dot­to­man. Kes­kus­te­lu­pals­toil­la ja sosi­aa­li­sen median alus­toil­la syn­ty­neet epä­luu­lot ja vihol­lis­ku­vat läik­ky­vät yllät­tä­vän nopeas­ti muu­al­le yhteis­kun­taan.

Vas­ta­lääk­keek­si kehu­ja

Hyvä jul­ki­nen kes­kus­te­lu ei tie­ten­kään tar­koi­ta vain kes­ke­nään saman­mie­lis­ten ihmis­ten sel­kään taput­te­lua. Epä­koh­tia täy­tyy voi­da nos­taa esil­le, vaik­ka se rik­koi­si­kin kon­sen­suk­sen. Raken­ta­va kri­tiik­ki ja asioi­den – ei ihmis­ten – väli­nen kiis­te­ly kuu­lu­vat hyvään kes­kus­te­lu­kult­tuu­riin sii­nä mis­sä käy­tös­ta­vat­kin.

Nega­tii­vi­suus ottaa kui­ten­kin hel­pos­ti hal­lit­se­van roo­lin kes­kus­te­lus­sa. Risu­jen jaka­mi­nen ja viko­jen osoit­te­lu on yllät­tä­vän help­poa, vir­hei­den myön­tä­mi­nen ja posi­tii­vi­sen palaut­teen anta­mi­nen ei. Eri­mie­li­syy­det ja kiis­tat kai­paa­vat­kin vas­ta­pai­nok­seen empa­ti­aa ja koh­te­liai­suut­ta.

Kun ympä­röi­vä nega­tii­vi­suus häi­rit­see, käy­tä oma puheen­vuo­ro­si kehu­jen jaka­mi­seen. Se on ensim­mäi­nen askel koh­ti parem­paa kes­kus­te­lu­kult­tuu­ria.