Tie­to on val­taa mut­ta tie­toi­suus tie­tä­mät­tö­myy­des­tä vii­saut­ta

Onko ute­liai­suus vies­ti­jöi­den super­voi­ma? Ute­liai­suu­den mer­ki­tys on nous­sut tänä syk­sy­nä pin­nal­le niin medias­sa kuin somes­sa­kin, vaik­ka se on aina ollut tär­keä osa vies­ti­jöi­den ammat­ti­tai­toa. Kati Mar­ja­maa poh­tii blo­gis­saan, miten älyk­kyys ja ute­liai­suus liit­ty­vät toi­siin­sa.

Mitä älyk­kyys oikeas­taan on? Pää­dyim­me poh­ti­maan tätä työ­ka­ve­rei­den kans­sa mar­ras­kui­sen, har­maan työ­päi­vän ratok­si. Usein älyk­kyy­den sano­taan ole­van mate­maat­tis­ta päät­te­ly­ky­kyä tai hyviä sosi­aa­li­sia tai­to­ja. Älyk­kyy­te­nä myös pide­tään sitä, että osaa jäsen­tää aja­tuk­sen­sa erin­omai­seen kir­jal­li­seen muo­toon.

Minä itse annan pai­noar­voa sosi­aa­li­sil­le tai­doil­le, mut­ta kol­le­ga­ni piti­vät tär­keä­nä myös kie­lel­lis­tä lah­jak­kuut­ta. Täy­sin ymmär­ret­tä­viä näkö­kul­mia, vies­ti­jöi­tä kun olem­me.

Ame­rik­ka­lai­sen orga­ni­saa­tiop­sy­ko­lo­gi Adam Gran­tin mie­les­tä älyk­kyyt­tä on kyky aja­tel­la uudel­leen ja oppia pois totu­tus­ta.

Hän ker­too kir­jas­saan Mie­ti vie­lä – Uudel­leen ajat­te­le­mi­sen tai­to, että me kuun­te­lem­me mie­luum­min mie­li­pi­tei­tä, jot­ka saa­vat tun­te­maan olom­me hyväk­si. Hive­le­vät siis egoam­me. Emme mie­lel­läm­me hakeu­du sel­lais­ten ihmis­ten pariin, jot­ka sai­si­vat mei­dät haas­ta­maan aja­tus­maa­il­maam­me. Itse asias­sa Grant väit­tää, että mitä älyk­kääm­pi ihmi­nen on, sitä vähem­män hän on val­mis myön­tä­mään ajat­te­lun­sa vinou­mia.

Psy­ko­lo­gi Han­na Sie­fen on kir­jas­saan Ute­liai­suu­den tai­to – Kun oppi­mi­nen on tie­tä­mis­tä tär­keäm­pää samoil­la lin­joil­la Gran­tin kans­sa. Meil­le ihmi­sil­le on luon­tais­ta lais­kuus ja tur­val­li­suus­ha­kui­suus. Otam­me mie­lel­läm­me vas­taan vain omia näke­myk­siäm­me tuke­vaa tie­toa. Rakas­tam­me hal­lin­nan tun­net­ta niin pal­jon, että haluam­me pitää kiin­ni mie­li­pi­teis­täm­me, vaik­ka oli­sim­me­kin vää­räs­sä.

Kuka sit­ten oikeas­taan on oikeas­sa?

Huo­maan sor­tu­va­ni päi­vit­täin ajat­te­le­maan, että joku on vää­räs­sä ja vain sokea ”sil­le oikeal­le” tie­dol­le. Koh­taan eri taval­la ajat­te­le­via ihmi­siä kaik­kial­la, eri­tyi­ses­ti somes­sa ja lukies­sa­ni uuti­sia.

Sen sijaan, että oli­sin mie­li­pi­tei­ne­ni oikeas­sa, mie­le­ni saat­taa­kin olla vain lais­ka. Tutut ajat­te­lu­mal­lit tuo­vat minul­le näh­tä­väs­ti tur­vaa. Voin kui­ten­kin oppia tar­kas­te­le­maan asioi­ta uudes­ta näkö­kul­mas­ta ja luo­pua van­has­ta. Miten se sit­ten tapah­tuu?

Adam Grant sanoo, että mei­dän kaik­kien pitäi­si aja­tel­la kuin tut­ki­jat – olla avoi­mia ja ute­liai­ta uusil­le vaih­toeh­doil­le sekä haas­taa omia käsi­tyk­si­ään. Myös Han­na Sie­fen kir­joit­taa, että avain kehit­ty­mi­sel­le on ute­liai­suus.

Ute­liai­suus kan­nat­taa, sil­lä sen sano­taan ole­van luo­vuu­den perus­ta. Se aut­taa oppi­maan omas­ta työs­tä, itses­tä sekä ihmis­suh­teis­ta ja paran­ta­maan nii­tä. Var­sin­kin me vies­ti­jät tar­vit­sem­me pal­jon ute­liai­suut­ta, sil­lä ala­ti muut­tu­va vies­tin­nän ala vaa­tii jous­ta­vuut­ta, innok­kuut­ta uuden oppi­mi­seen ja eri­tyi­ses­ti ihmis­ten ymmär­tä­mis­tä sekä kump­pa­nuuk­sien luo­mis­ta.

Ute­liai­suut­ta voi Sie­fe­nin mukaan oppia, kos­ka kysees­sä on tai­to, ei pel­käs­tään omi­nai­suus. Joten kun me ensi ker­ral­la koh­taam­me eri taval­la ajat­te­le­via ihmi­siä, voim­me pysäh­tyä miet­ti­mään, oli­si­ko täs­sä vas­tus­ta­mi­sen sijaan sit­ten­kin oppi­mi­sen paik­ka: voi­sim­me­ko olla aidos­ti kiin­nos­tu­nei­ta ja kysel­lä vie­lä vähän lisää? Samal­la voim­me poh­tia, mikä syn­nyt­tää hänel­le – ja minul­le – hal­lin­nan tun­net­ta ja tur­vaa.

On ole­mas­sa lausah­dus: tie­dän vain sen, etten tie­dä. Ehkä tämän aja­tuk­sen taus­tal­la pii­lee­kin todel­li­nen älyk­kyys. Jot­ta voi olla aidos­ti ute­lias, pitää ymmär­tää, että oma näke­mys onkin vain yksi mui­den jou­kos­sa. Ei totuus.